

FREJA Transport & Logistics Oy on yksi Pohjoismaiden suurimmista yksityisessä omistuksessa olevista kuljetus-, huolinta- ja logistiikkayhtiöistä. Se tarjoaa kattavan valikoiman palveluita kansainvälisistä kuljetuksista projektikuljetuksiin, multimodaaliseen logistiikkaan, varastointiin ja lämpösäädeltyihin kuljetuksiin. Freja pyrkii rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja heidät tunnetaan erinomaisesta asiakastyytyväisyydestä, joka rakentuu henkilökohtaisesta palvelusta ja joustavista toimintatavoista.
Kiertologistics on erityisesti Kiertopakkauksen asiakkaille tuttu kuljetusyritys, sillä Kiertologistics kuljettaa lähes kaikki Kiertopakkauksen lavatoimitukset. Kiertologistics ei kuitenkaan ole olemassa vain Kiertopakkausta varten, vaan yritys toimii myös useiden muiden asiakkaiden kuljetuskumppanina. Yrityksen toiminnasta vastaavan Junes Tahvanaisen aloitteesta Kiertologistics lähti reilu vuosi sitten rakentamaan yhteistyötä logistiikkayhtiö Frejan kanssa, tavoitteena saumattomat kuljetukset ja mahdollisimman vähän tyhjää ajoa. Yhteistyön lähtökohdaksi muodostui molemminpuolinen arvopohja: luottamus, joustavuus ja halu kehittyä.
Helppoa ja mutkatonta yhteistyötä
Nyt kun yhteistä matkaa on jo hetki taivallettu yhdessä, Tahvanainen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Frejan kanssa. ”Yhteinen arvomaailma on kaiken toiminnan ytimessä. Kun ensin arvot kohtaavat kumppanin kanssa voidaan vasta sen jälkeen alkaa puhua yhteisistä toimintatavoista”, Tahvanainen kuvailee. ”Alusta alkaen yhteistyö Frejan kanssa on ollut vaivatonta ja sujuvaa.”
Frejan yhteyshenkilönä Kiertologisticsille toimiva Marko Ruotsalainen komppaa Tahvanaista. ”Yhteistyö on ollut helppoa ja luottamus on molemminpuolista. Junes on ollut helppo kumppani ja olemme aina voineet luottaa siihen, että sovitusta pidetään kiinni. Logistiikan alalla käänteet ovat nopeita, joten joustavuutta ja sopeutumiskykyä vaaditaan puolin ja toisin. Asioiden hoito on ollut nopeaa ja keskustelu avointa.” Ruotsalainen ja Tahvanainen muistavat joskus käyneen niinkin, että isomman kuljetushaasteen osuessa kohdalle rohkea kumppanille soitto, tilanteen puiminen yhdessä ja avoin keskustelu on ratkaissut sopivasti molempien kuljetushaasteen ja kumpikin osapuoli on hyötynyt tilanteesta. ”Tätä on yhteistyö parhaimmillaan. Saumaton yhteistyö tuo myös lisäarvoa asiakkaalle, kun kuljetukset sujuvat. Asiakastyytyväisyys kun on kummankin osapuolen tärkein tavoite.” Ruotsalainen summaa.
Vaikka yhteistyö onkin pääosin sujuvaa, ei Ruotsalaisen mukaan ongelmatilanteilta ole matkan varrella vältytty. ”Haasteita tulee väistämättä eteen ja erityisesti silloin yhteistyön täytyy toimia. Kummankin osapuolen täytyy voida luottaa siihen, että asiaan tartutaan heti ja että hommat hoidetaan yhdessä maaliin. Uskalletaan myöntää jos on mokattu. Tilanteista selviäminen yhdessä lopulta vahvistaa yhteistyötä ja lisää luottamusta kumppaniin.”
Freja vaatii yhteistyökumppaneiltaan korkeaa laatua ketjun alusta loppuun saakka ja he arvostavat pitkiä ja toimivia kumppanisuhteita. Ruotsalainen on saanut asiakkailtaan positiivista palautetta mm. Kiertologisticsin kuljettajista. ”Saadun palautteen perusteella kuljettajat ovat olleet asiallisia, luotettavia ja asiakaspalveluhenkisiä – ominaisuuksia, joita Freja pitää ehdottomina vaatimuksina kaikille yhteistyökumppaneilleen. Kuljetuskaluston laatu ja siisteys, erityisesti lämpösäädellyissä kuljetuksissa, ovat olleet kiitettäviä, mikä on ollut sekä asiakastyytyväisyyden, että toimintavarmuuden kannalta tärkeää.”
Katse tulevaisuuteen
Huolella rakennettu perusta takaa sen, että Frejan ja Kiertologisticsin yhteistyö tulee jatkumaan vahvana. Tällä hetkellä yhteistyössä ei ole havaittu erityisiä kehityskohteita – päinvastoin, jatkuva ja avoin keskustelukulttuuri varmistaa sen, että mahdolliset ideat tai parannukset käsitellään nopeasti ja tehokkaasti. Ruotsalaisen ja Tahvanaisen mukaan turhaa aikaa ei tuhlata huonojen ideoiden jalostamiseen, vaan fokus pidetään tiukasti yhteisessä hyödyssä ja asioiden tarvelähtöisessä kehittämisessä. Tästä he haluavat jatkossakin pitää kiinni.
Frejan ja Kiertologisticsin yhteistyö toimii mainiona esimerkkinä siitä, miten yhteiset arvot, avoin viestintä ja yhteinen halu kehittyä luovat pohjan menestyksekkäälle ja pitkäjänteiselle kumppanuudelle.

