Ajankohtaista

Kiertopakkaus Oy:n ostamalla 1,6 hehtaarin suuruisella tontilla Juhansuon yritysalueella käy kuhina, kun kaivinkoneet ja kuorma-autot tekevät uuden lavankäsittelyalueen pohjia. Valmista pitäisi olla ensi kesänä, jolloin kaikki Kiertopakkauksen myymät tuotteet löytyvät säältä suojassa kahdesta noin 2 000 neliön hallista. Samalle paikalle rakentuvat myös yhtiön uudet toimistotilat.
Mitä järkeä on ajaa paluumatka tyhjällä yhdistelmäajoneuvolla, kun polttoaineiden hinnatkin ovat pilvissä? Vanha viisaus ”Vie mennessäs, tuo tullessas” pitää harvinaisen hyvin kutinsa myös nykypäivänä. Juuri hukka-ajon kitkemiseen ja siitä kumpuavaan palvelutarpeeseen on havahduttu myös Kiertologisticsilla.
Viimeisten vuosien aikana kuormalavojen hinnat ovat nousseet voimakkaasti. Uusien eurolavojen toimitusajat saattavat olla jopa useita kuukausia. Kun kotona tapahtuva rakentaminen on lisääntynyt, puuta riittää lavarakentamiseen entistä vähemmän. Kirjanpainajien aiheuttamat metsätuhot Keski-Euroopassa iskevät kovaa puun saatavuuteen. Uuden kuormalavan hinta on kolminkertainen käytettyyn verrattuna. Lavapulaa ei myöskään vähennä se, että kuormalavoja viedään Suomesta valtavia määriä vientiin. Mikä sitten lääkkeeksi?
Kiertopakkaus Oy avasi heinäkuussa 2021 uuden toimipisteen Tuusulaan. Toimipiste toimii lavapalvelukeskuksena, jossa käsitellään asiakkaiden keskusliikkeistä palautuneita eurolavoja ja yrityksen yhteistyökumppanin, LPR:n, punaisia lavoja.
Kiertopakkaus Oy keskittyy käytettyjen ja uusien lavojen myynnin lisäksi käytettyjen lavojen ja lavakaulusten ostoon sekä lavojen korjauksiin. Kiertopakkauksen asiakkaita ovat kaikki kuormalavoja käyttävät yritykset.
Vuoden 2020 alussa Nokialla aloitti uusi yritys, Kiertopakkaus Oy. joka keskittyy käytettyjen ja uusien lavojen myynnin lisäksi käytettyjen lavojen ja lavakaulusten ostoon sekä lavojen korjauksiin.